torstai 4. helmikuuta 2016

Karvasta langaksi

Pari vuotta sitten ajattelin, että tekisin eläintenhoitajaopintojeni opinnäytetyön aiheesta koirankarvan hyötykäyttö. Erinäisten surkeiden sattumusten jälkeen aihe kuitenkin vaihtui, mutta kipinä koirankarvan kehräämiseen jäi. Pari vuotta tuo yritys on ollut tauolla, mutta huomenna pääsen korjaamaan tilanteen ja osallistumaan kehruukurssille. Yhdet lapaset olen kuitenkin saanut tänä keväänä aikaan tuosta kaksi vuotta sitten kehrätystä langasta.
Kyseiset lapaset pääsivät myös JuJy työksi, joten tässä esitellään niistä ensimmäinen :)



Karvat on irrotettu, ei kun kehräämään ;)




 
   Samojedi vaihtaa turkkinsa n. kaksi kertaa vuodessa. Meillä toinen turkinvaihto on yleensä semmoinen kevyempi välikevennys ja toinen sitten tällainen totaalinen tiputus. Vuodessa karvaa irtoaa n. 400g verran mikä irralleen harjattuna on melkoinen kasa.

Koirankarvasta elää käsitys, että siihen on kehrättäessä sekoitettava lampaanvillaa. Näin onkin etenkin koneellisesti tehdyssä langassa tai jos tahtoo kovaa kulutusta kestävää sukkalankaa, mutta muihin asusteisiin voi aivan hyvin käyttää 100% samojedinkarvasta tehtyä lankaa mikä ainakin minusta on se ainoa oikea ja lämpöarvoltaan ihan erilainen villasekoitteeseen verrattuna.



Valmis tuotos. Jäljessä näkyy vielä langan epätasaisuus,
mutta koko ajan käytössä lisääntyvä pörröisyys peittää sen :)

maanantai 1. helmikuuta 2016

Muuttopuuhissa

Ihka ensimmäinen päivitys bloggerissa. Kyllä täällä onkin kotoisaa. Aikaisemmin käsityöblogini sijaitsi vuodatuksessa, mutta en koskaan kotiutunut sinne ja päivittely jäi ja jäi. Nyt koetetaan uudemmalla innolla täällä itselleni tutumman alustan puolella. Blogi hakee varmasti näin alkuun täällä vielä muotoaan, mutta koetetaan tuottaa jo jotain sisältöäkin pikku hiljaa. Ehkä minä jossain vaiheessa sitten löydän sen itseäni miellyttävän ja sitä myötä pysyvän ulkoasunkin ;)